Ystävyys on lahja

Tänään mietin mun ystäviä. Mulla on paljon kavereita, mutta olen onnellinen, että voin kutsua osaa heistä ystävikseni. Ystävällä ja kaverilla on mielestäni eroa se, että ystävälle voi kertoa sellaisia asioita joita ei kaverille halua välttämättä kertoa. Olen huomannut lähi aikoina kuinka ihmeellistä on se, miten nopeasti jostakin itselle ennen läheisestä ihmisestä voi tulla yhtäkkiä niin vieras ja puolestaan ihan tuntemattomasta ihmisesta voi tulla todella läheinen.

Kun aloitin lukion, tunsin ryhmästäni yhden ihmisen. Emme olleet tämän ihmisen kanssa hirveän läheisiä, mutta nyt hän on minulle todella tärkeä. Sen lisäksi sain nopeasti uusia ystäviä. Rakastan heistä jokaista. En ymmärrä miten se, kun tulee kouluun ja näkee omat ystävänsä, voi saada ihmisen niin onnelliseksi. He ovat siinä ja kuuntelevat minun tyhmiä juttuja. He tukevat jos romahdan. He kannustavat ja auttavat. Jos jotkut asiat ovat menneet tunneilla ohi, he selittävät niitä käytävässä ja demonstroivat niitä niin, että kaikki varmasti ymmärtävät. Se on merkki siitä, että halutaan että toisetkin pärjäävät parhaalla mahdollisella tavalla (tai sitten, siitä että halutaan ettei tuo yksi aina valita siitä ettei ymmärrä mitään). Vain se, että he ovat siinä riittää. Tiedän silloin, etten ole yksin.


Kun nyt tässä kirjoittaessa ajattelen ystäviäni ja sitä millaisia he ovat, tulen onnelliseksi ja hymy nousee huulilleni. Odotan seuraavaa koulupäivää jotta näen ystäviäni taas. En muista milloin olisin ollut näin onnellinen ystävistä. Ihailen jokaista ystävääni, osittain eri ja osittain samoista syistä. Jokainen heistä on erilainen ja jokainen heistä on aivan MAHTAVA omana itsenään.

Olisin toki voinut säästää tämän tekstin ystävänpäiväksi, mutta minulle tuli nyt tunne, että haluan kirjoittaa näistä ihanista ihmisistä niin en voinut alkaa säästämään sitä myöhemmäksi.